Rokottajalle
Kiitos, että edistät kansalaisten rokotesuojaa kanssamme
Suomessa rokotetutkimuksiin on vuosikymmenten ajan osallistunut kymmeniätuhansia vapaaehtoisia lapsia ja aikuisia. Monet terveydenhoitajat ja lääkärit ovat välittäneet tietoa asiakkailleen käynnissä olevista rokotetutkimuksista. Sekä terveydenhuollon ammattilaisten että vapaaehtoisten tutkittavien panos tutkimusten onnistumiselle on merkittävä. Iso kiitos tuestasi – yhteistyöllämme on suuri vaikutus ihmisten hyvinvointiin.
Rokotusten kirjaaminen
Rokotetutkimuksiin osallistuvat lapset saavat myös rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet usein rokotetutkimusklinikalla. Joskus tutkimusten rokoteaikataulu poikkeaa Suomen rokotusohjelman aikataulusta.
Rokotetutkimuksissa annetut rokotteet kirjataan rokotetutkimusklinikoilla FVR:n potilastietojärjestelmään, josta ne siirtyvät Potilastiedon arkistoon (Kanta) ja valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Kirjaamme asiakkaidemme rokotustiedot myös heidän neuvolakorttiinsa tai tutkittavan Terveyskorttiin. Tiedoista selviävät: tutkimuksen nimi, tutkimusrokote (usein sokkoutettu tutkimuksen toteutuksen aikana) ja muut tutkimuksessa annettavat perusrokotteet, sekä lapsen ikä milloin hän on saanut rokotteet.
Kutsu meidät kertomaan rokotetutkimuksista
Tutkimustyö on jatkuvaa, jotta käyttöön saadaan tutkittuja rokotteita ja rokotusohjelmaa voidaan kehittää. Sen vuoksi etsimme jatkuvasti vapaaehtoisia osallistujia tutkimuksiimme. Henkilökuntamme käy mielellään kertomassa neuvoloiden terveydenhoitajille ja muille yhteistyökumppaneille meneillään olevista tutkimuksista ja rokotetutkimuksesta yleisesti, sekä rokotteilla ehkäistävistä taudeista. Jos haluat varata info-keskustelun rokotetutkimuksista toimipaikkaasi, ota yhteyttä oman alueesi rokotetutkimusklinikkaan.