Mitä tarkoittaa kohonnut riski?

Asia on yllättävän monimutkainen. Ensinnäkin, mitä rokottautumisesta puhuttaessa tarkoitetaan riskillä? Riski tartuntaan? Riski sairastumiseen ja sairaslomapäiviin? Riski vakavaan tautiin ja sairaalahoitoon, vai riski sairastamisen vakaviin jälkiseurauksiin kuten vammautumiseen ja jopa kuolemaan? Kaikkia näitä tilanteita kutsutaan puhekielessä yleisesti kohonneeksi riskiksi, vaikka kyse on syiltä ja seurauksiltaan eri asioista. 

Kaikki ihmiset eivät ole taudinaiheuttajien suhteen tasavertaisia. Toisilla on riski saada tartunta muita helpommin ja jotkut sairastuvat useammin kuin toiset.  

Toisilla on puolustusjärjestelmänsä ominaisuuksien, perussairauksien ja käytössä olevien lääkkeiden vuoksi suurempi alttius saada vakavampi tautimuoto. Jotkut myös saavat herkemmin jälkitauteja ja muita pitkäaikaishaittoja sairastumisen jälkeen.

Riskiryhmä on ihmisjoukko, jota yhdistää jokin piirre eli riskitekijä

Yksinkertaisimmillaan se on jokin yhteinen ominaisuus kuten esimerkiksi heikentynyt munuaisten toiminta. Sekä munuaisten vajaatoiminnassa elimistöön kertyvien kuona-aineiden, kuten urean, että vajaatoimintaan käytettyjen lääkkeiden tiedetään vaikuttavan hyvin laajasti immuunivasteen käynnistymiseen ja ylläpitämiseen rokottautumisen jälkeen. Miten paljon tämä vaikuttaa rokotteen tehoon, on arvoitus. Aiemmissa tutkimuksissa esimerkiksi pneumokokkipolysakkaridirokotteen teho on ihmisillä vaihdellut monikymmenkertaisesti.

Tämän vuoden aikana FVR:ssä tutkitaan kuinka pneumokokkirokote toimii riskiryhmään kuuluvilla, kuten astmaa, diabetestä ja munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla lapsilla. 

Usein myös ikää käytetään riskiryhmän määritelmänä, esimerkiksi suositeltaessa influenssarokotteita yli 65-vuotiaille. Taustalla on tieto siitä, että ihmisen immuunijärjestelmäkin ikääntyy ja sen kyky reagoida ja taistella taudinaiheuttajia vastaan heikkenee ajan myötä, tästä käytetään englanninkielistä termiä immunosenescence. Esimerkiksi yli 80-vuotiailla on jo pelkästään ikään liittyvä, lähes kaksinkertainen riski sairastua erittäin vaikeaan influenssaan verrattuna alle 40-vuotiaisiin. Heillä rokotukset myös toimivat huonommin. Suomessa onkin tutkittu (FinFluHD) korkea-annoksisen influenssarokotteen antamista ikääntyneille. Tutkimuksen toteutti THL:ssä tutkimusryhmä, joka siirtyi FVR:ään liiketoimintasiirtona. Korkea-annoksisella rokotteella on saatu ikääntyneiden puolustusjärjestelmäänsä aktivoitua enemmän, jolloin rokotteen taudinestovaikutus on lähempänä nuorempien, tavanomaisella rokoteannoksella saatua vastetta. 

Riskiryhmä voi olla myös joukko ihmisiä, jotka oleilevat samanlaisessa riskialttiissa ympäristössä. Tällaisia ovat esimerkiksi terveydenhuollon työntekijät, jotka rokotetaan B-hepatiittia vastaan, koska he työssään altistuvat B-hepatiittia sairastavien verelle muuta väestöä enemmän. Toisena esimerkkinä ihmiset, jotka asuvat alueilla, joissa puutiaisten ilmaantuvuus on suuri. Rokotetutkimuksesta mainittakoon FVR:ssä toteutettu borrelioosirokotteen tutkimus, jossa arvioitiin borrelioosirokotteen tehoa aktiivisesti luonnossa liikkuvilla ihmisillä.

Riskiryhmien rokotetutkimukset ovat tärkeitä 

Eikö voitaisi vaikka vain tekoälyn avulla laskea riskitekijöiden ja tautimekanismin mukaan, kuka rokotteesta eniten hyötyisi? Tiedämme kuitenkin immuunijärjestelmän mekanismeista vasta hyvin vähän: Helsingin yliopiston immunologi Eliisa Kekäläisen mukaan tietomääräämme mitataan tuhannesosilla. Näin ollen hyväänkin arvioon liittyy aina lukemattomia sekoittavia tekijöitä, joiden yhteisvaikutus voi olla arvaamaton. Vasta tosielämän tutkimuksissa näemme, mikä rokotteiden todellinen hyöty ihmiselle on.  

Hyvä esimerkki on rituksimabihoitoa saavien potilaiden rokottaminen koronavirustauti COVID-19:a vastaan. Rituksimabi estää kaikkien (niin haitallisten kuin hyödyllistenkin) vasta-aineiden synnyn lamaamalla vasta-aineita valmistavia valkosoluja eli B-solujen plasmasolu-alaluokkaa. Voisi siis ajatella, että rokotteesta ei ole mitään hyötyä, koska vasta-aineita ei voida valmistaa. Kuitenkin COVID-19-rokotetuilla rituksimabin käyttäjillä ilmeni vakavaa COVID-19-tautia vähemmän kuin rokottamattomilla, vaikkakin enemmän kuin muulla väestöllä. Rokote siis toimi tosielämässä ainakin osittain, vaikka nopeasti päätellen sen ei pitäisi toimia. Rokottaminen aktivoi nimittäin B-solujen lisäksi myös muita immunologisia mekanismeja kuten T-soluja. Tätä vastetta on vaikea mitata, mutta joissakin FVR:n tutkimuksissa määritetään tutkittavien verinäytteistä myös tarkempia immunologisia analyysejä.  

Lisäksi on syytä tutkia riskiryhmiin kuuluvien ihmisten alttiutta saada rokotteesta haittoja muita herkemmin. Tämä on olennaista etenkin eläviä heikennettyjä taudinaiheuttajia sisältävien rokotteiden kohdalla. On epäilty, että riskipotilaat voisivat saada eläviä taudinaiheuttajia sisältävistä rokotteista taudin, joka rokotteen on tarkoitus estää. Epäily on liittynyt etenkin ns. biologisia lääkkeitä käyttäviin potilaisiin. Kuitenkin käytännön kokemus on osoittanut, että esimerkiksi elävää heikennettyä vyöruusurokotetta saaneilla, biologisia lääkkeitä käyttävillä ei vyöruusua esiinny muuta väestöä enemmän.

Terveillä ihmisillä rokotevaste on usein voimakkaampi ja pitkäkestoisempi kuin riskiryhmillä. Ikään perustuvissa rokotetutkimuksissa tutkittavien ryhmät saattavat usein sisältää enemmän terveitä nuoria ihmisiä, kuin tosielämässä taudeille alttiita, perussairaita ihmisiä. Jos tällaista tutkimustietoa sovelletaan suoraan esimerkiksi diabeetikoille, voivat he tarpeettomasti altistua taudille, jos esimerkiksi tehosterokotuksia ei anneta riittävän tiheään.

On tärkeää tutkia rokotteita juuri niillä riskiryhmillä, joita taudin sairastaminen kuormittaa eniten. Vain niin saamme tietoa, jonka avulla voimme koko väestössä – ja globaalistikin – kohdistaa rokotteet oikein niistä eniten hyötyville. 

Meillä on erityistehtävä: sinun terveytesi