
Info rokottajille
Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy edellyttää rokotteiden jatkuvaa kehittämistä. Rokotetutkimuksiin osallistuvat lapset, nuoret ja aikuiset ovat yhteisiä asiakkaitamme, joiden ansiosta saamme käyttöön uusia, yhä parempia rokotteita.
Kiitos, että edistät kansalaisten rokotesuojaa kanssamme
Suomessa rokotetutkimuksiin on vuosikymmenten ajan osallistunut kymmeniätuhansia vapaaehtoisia lapsia ja aikuisia. Monet terveydenhoitajat ja lääkärit ovat välittäneet tietoa asiakkailleen käynnissä olevista rokotetutkimuksista. Sekä terveydenhuollon ammattilaisten että vapaaehtoisten tutkittavien panos tutkimusten onnistumiselle on merkittävä. Iso kiitos tuestasi – yhteistyöllämme on suuri vaikutus ihmisten hyvinvointiin!
Rokotetutkimuksiin osallistuvat lapset saavat myös rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet usein rokotetutkimusklinikalla. Joskus tutkimusten rokoteaikataulu poikkeaa Suomen rokotusohjelman aikataulusta. Tutkimusrokotteiden kirjaaminen on muuttunut, eikä tapahdu enää neuvolassa – lue lisää aiheesta täältä >>.
Tutkimustyö on jatkuvaa, jotta käyttöön saadaan tutkittuja rokotteita ja rokotusohjelmaa voidaan kehittää. Sen vuoksi etsimme jatkuvasti vapaaehtoisia osallistujia tutkimuksiimme.
Kutsu meidät kertomaan rokotetutkimuksista
Henkilökuntamme käy mielellään kertomassa neuvoloiden terveydenhoitajille ja muille yhteistyökumppaneille meneillään olevista tutkimuksista ja rokotetutkimuksesta yleisesti. Jos haluat varata info-keskustelun rokotetutkimuksista toimipaikkaasi, ota yhteyttä oman alueesi rokotetutkimusklinikkaan. Yhteystiedot löydät täältä >>.
Tilaa uutiskirjeemme
Tiedotamme terveydenhuollon ammattilaisia säännöllisesti tutkimuksistamme ja rokotteilla ehkäistävistä taudeista. Voit tilata uutiskirjeemme oheisen tilauslomakkeen avulla suoraan sähköpostiisi. Noin kerran kuussa ilmestyvän uutiskirjeemme aiheita vuonna 2023 ovat influenssa, pneumokokki, RS-virus ja meningokokki, sekä tutkimustemme vaiheet ja tulokset.
Uutiskirjearkisto vuodelta 2022
- Uutiskirje 12/2022 >> Myönteisiä tuloksia RSV-rokotteen ja RSV-vasta-aineen tutkimuksista
- Uutiskirje 11/2022 >> EMA suositellut myyntilupaa Beyfortus®-nimiselle RSV-vasta-aineelle
- Uutiskirje 9/2022 >> Rokotteiden kirjaaminen muuttuu
- Uutiskirje 8/2022 >> 1.9.2022 alkaen Rokotetutkimuskeskus on FVR – Suomen rokotetutkimus
- Uutiskirje 7/2022 >> Rokotteiden anto siirtyy neuvolaan
- Uutiskirje 6/2022 >> Punkki ja borrelioosirokotetutkimus
- Uutiskirje 5/20222 >> Meningokokkirokotetutkimus ja rotavirusrokotteen anto neuvolassa
- Uutiskirje 4/2022 >> CMV-rokotetutkimus naisille
- Uutiskirje 3/2022 >> Meningokokkirokotetutkimus ja neuvolarokotteet
- Uutiskirje 2/2022 >> RSV-vasta-aineen käytöstä hyviä tutkimustuloksia
- Uutiskirje 1/2022 >> Covid-rokotteen myyntilupa lapsille