Keltakuume

Keltakuume on vakava virustauti, jota esiintyy trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla Afrikassa (90 % tapauksista) sekä Etelä- ja Väli-Amerikassa. Keltakuumetta ei esiinny Aasiassa. On arvioitu, että keltakuumeeseen sairastuu vuosittain vakavasti 84 000–170 000 henkilöä ja 29 000–60 000 menehtyy tautiin (WHO). 

Keltakuumevirus on RNA-virus, joka kuuluu flaviviruksiin. Se on sukua Japanin enkefaliitti -virukselle, zikavirukselle ja West Nile -virukselle. Viruksen pääisäntä on apina. Virus ei tartu suoraan apinasta ihmiseen tai ihmisestä ihmiseen, vaan leviäminen tapahtuu vektorin välityksellä. Viruksen vektoreita eli päälevittäjiä ovat lähinnä päiväsaikaan pistävät hyttyset (Aedes aegypti ja Haemagogus), joiden välityksellä virukset siirtyvät apinoista ihmiseen tai kaupunkioloissa ihmisestä toiseen. 

Keltakuumeen taudinkuva

Keltakuume on pahimmillaan tappava virustauti, joka alkaa oirehtia 3–6 vrk:ssa infektoituneen hyttysen puremasta. Alkuvaiheen oireisiin kuuluu kuume, pahoinvointi, päänsärky, valonarkuus, alaselkä ja alaraajakivut, lihassäryt, levottomuus, ärtyneisyys sekä huimaus. Tätä seuraa noin 2 vrk remissio tai toipumisvaihe, jolloin tyypillisesti kuume ja muut oireet laantuvat. Monet sairastuneet toipuvat taudista tässä vaiheessa, mutta jopa 15 %:lle taudin oireet palaavat ja kehittyy ns. intoksikaatiovaihe. Heille kehittyy ylävatsakipuja, tulehtuneen maksan erittämästä sappivärianeesta johtuvaa ihon ja silmien keltaisuutta, virtsan erityksen vähentymistä ja verenvuotoalttiutta eli monielinvaurio. Keltakuumeen intoksikaatiovaiheeseen sairastuneista jopa 20–50 % menehtyy. 

Keltakuume voidaan todeta laboratoriokokeilla myöhemmässä vaiheessa, alkuvaiheessa laboratoriokokein on vaikea havaita virustartuntaa. Sairautta voidaan epäillä tyypillisten oireiden perusteella ja henkilön matkustushistorian perusteella, jos henkilö on oleillut, vaikka vaan lyhytaikaisesti, taudin esiintymisalueella. Keltakuumeeseen ei ole olemassa spesifistä hoitoa.

Laajoja epidemioita voi esiintyä tietyillä alueilla

1700–1900-luvuilla virus oli huomattava uhka ja epidemioita nähtiin myös Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Kun taudin levittäjäksi todettiin Aedes aegypti -hyttynen ja ryhdyttiin toimiin hyttysen esiintymisen vähentämiseksi, tauti harvinaistui muualla kuin trooppisilla esiintymisalueilla. 1930-luvulla kehitettiin kaksi keltakuumerokotetta ja niiden laaja-alainen käyttö 1940-luvulla johti taudin vähentymiseen ja rajoittumiseen. Taudille tyypillisillä esiintymisalueilla edelleenkin esiintyy ajoittaisia epidemioita.

Vuosina 2017–2018 keltakuume levisi Brasiliassa uusille alueille, myös suuriin kaupunkeihin Rio de Janeiroon, Sao Pauloon ja Salvadoriin, joissa tautia edelleen tavataan. Etelä-Amerikassa riski sairastua keltakuumeeseen on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin Afrikassa. On arvioitu, että rokottamattoman turistin riski sairastua kahden viikon matkalla taudin riskialueelle Afrikkaan on n 1:1300 – 1:300 matkailijaa. Suomessa keltakuumeen esiintyy lähinnä matkailijoilla. Keltakuumeen tartuntavaaran alueiden karttakuva löytyy mm. Matkailijan terveysoppaasta.

Keltakuumeelta suojautuminen

Keltakuumeelta voi suojautua rokotteella. Kaikki käytössä olevat keltakuumerokotteet ovat samankaltaisia ja sisältävät elävää heikennettyä virusta. Rokotteet ovat hyvin siedettyjä ja suojaavat yli 95 prosenttisesti tartunnalta. Niiden antamista suositellaan 9 kk ikäisestä alkaen ja nykykäsityksen (WHO) mukaan suoja on elinikäinen. Keltakuumerokotetta suositellaan ensisijaisesti keltakuumeviruksen esiintymisalueilla asuville, mutta myös alueille matkustaville. Rokote ei sovellu immuunipuutteisille, eikä sitä suositella raskaana oleville. Keltakuumerokotevirus erittyy äidinmaitoon. Rokotetta suositellaan raskaana oleville ja imettäville vain, jos keltakuumealueelle matkustamista ei voida välttää. Raskauden aikana rokottaminen tulisi tapahtua mieluiten kuudennen raskauskuukauden jälkeen. Rokotetta ei suositella alle 6 kk ikäisille lapsille mahdollisten harvinaisten neurologisten haittojen vuoksi.

Keltakuumerokote

Keltakuumerokote (Stamaril®) sisältää elävää, heikennettyä viruskantaa. Rokotetta annetaan yksi annos ihon alle. Annos on sama aikuisille ja lapsille.

Rokote on hyvin siedetty aiheuttaen hyvin vähän lieviä haittoja kuten kuumetta, lihaskipua ja päänsärkyä. WHO:n mukaan yksi annos keltakuumerokotetta antaa elinikäisen suojan tautia vastaan eikä tehostetta tarvita.

Keltakuume on merkittävä terveysriski sen esiintymisalueilla asuville ja sinne matkaaville henkilöille. Vaikka nykyinen keltakuumerokote on hyvä, sen valmistaminen on työlästä ja hidasta. Uutta keltakuumerokotetta kaivataan turvaamaan rokotteiden saatavuus äkillisten epidemioiden yhteydessä. FVR:ssä tutkitaan uudella menetelmällä valmistettua rokotetta. 

Rokotustodistus

Jotkut maat, lähinnä läntisessä Afrikassa, vaativat rokotustodistuksen kaikilta maahantulijoilta. WHO:n mukaan rokotustodistus tulee voimaan kymmenen vuorokauden kuluttua ensimmäisestä rokoteannoksesta ja on voimassa eliniän. Virallisesti tämä ohje tuli voimaan heinäkuussa 2016. Myös tätä ennen kirjoitetut todistukset kelpaavat, eikä niihin kirjattua rokotuksen voimassaoloaikaa tarvitse muuttaa. Rokotustodistuksen saa Suomessa vain tietyistä terveydenhuollon pisteistä, jotka ovat saaneet virallisen luvan keltakuumerokotteen antamiseen. 

Lisätietoja:
THL Matkailijan terveysopas

Lähteet:

  • Bacha HA, Johanson GH. Yellow fever. Rev Assoc Med Bras 2017;63(4):291-292
  • Kantele A, Siikamäki H. Lämpimän ilmaston virustauteja. Duodecim. Lääkärin käsikirja 7.12.2020
  • Monath TP, Vasconcelos PFC. Yellow fever. J Clin Vir 2015; 64:160-173
  • Nohynek H, Leino T. Rokotukset. Duodecim. Lääkärin käsikirja 18.2.2021
  • Nohynek H, Puumalainen T. Keltakuume. Matkailijan terveysopas. Duodecim Terveyskirjasto 5.2.2020
  • Rollins D, Ramsey R ja Parsh B. Yellow fever. Nursing 2017; 47(9): 69-70
  • Traveler’s Health CDC: Yellow Fever-Chapter 4-2024 Yellow book
  • WHO Yellow fever 

Teksti päivitetty 20.2.2024